Agenttiverkosto hurjassa vireessä

Kakspistenolla-tiimin yhtenä tavoitteena vuodelle 2019 on tavata Pirkanmaan järjestöagentteja innostaen ja kannustaen heitä työssään eteenpäin. Monelta suunnalta onkin kantautunut hyviä uutisia, sillä eteenpäin mennään mm. kuntayhteistyössä, yhteisiä pelisääntöjä luoden.

 

Järjestögenttiverkostoa on koottu maakuntakierroksella vuoden 2018 ja alkuvuoden 2019 aikana. Nyt näyttää hyvältä, sillä melkein jokaisessa pirkanmaalaisessa kunnassa on valittuna yksi tai useampi agentti. Agentit ovat yhteiseen teemiseen kannustavia ja innostajina toimivia yhdistysaktiiveja. Järjestöagentti edistää paikallisten yhdistysten verkostoitumista ja kunnan kanssa tehtävää yhteistyötä Kakspistenolla-tiimin tuella.

 

Lounastreffit Ruovedellä

Ruoveden agentit Pirjo Pajunen ja Kirsi Lehto odottavat innokkaina kesää ja tulevia yhteisiä tapahtumia.

 

Ruovedellä odotti iloinen yllätys, kun Pirjo-agenttimme seurana oli asiasta kuullut ja innostunut Lehdon Kirsi. Tätä naiskaksikkoa kuunnellessa tuli selväksi, että yhteistyö Ruovedellä toimii jo hyvin, mutta uusia suunnitelmia lenteli pöydän yli tiuhaan tahtiin. Seniorikansalaisia edustava Pirjo ja kulttuuriväen puolestapuhuja Kirsi löysivät yhteisen projektin, josta kuulemme varmasti myöhemmin lisää.

 

Tapaaminen Hämeenkyrössä

Tomi Kuhanen (vas.), Hannu Jouko, Katja Wallenius, Tapani Saarela, Eija Mäkipää, Anneli Ranne ja Jenna Tervalammi lounaspöydässä Hämeenkyrössä.

Aurinko yritti kurkistella pilvien lomasta, kun istahdimme lounastapaamiseen Ikaalisten ja Hämeenkyrön agenttien kanssa. Maukas ruoka siivitti keskustelua ja tapaamisessa vierähti pari tuntia kuin siivillä. Ideoita ja hyviä käytäntöjä vaihdettiin ahkerasti. Agentit jäivät innolla odottamaan alkukesän tapaamista, jossa he voivat vielä suuremmalla joukolla vaihtaa kuulumisia.

Lue lisää Järjestöagenteista täältä ja tutustu lystikkääseen Järjestöagentin käsikirjaan.

 

”Jokaisessa työssä on jotakin hauskaa.
Kun löydät tehtävästä sen hauskuuden,
siitä tulee sinulle kuin leikkiä.”

P.L. Travers – Maija Poppanen